Suoraan sisältöön
Työterveyskirjasto

Kirjaston sisältö

 

Rokotukset – vapaus, vastuu, pakko?

Kolumni
11.9.2017
Infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Yksilön vapaus päättää elämästään ja terveydestään on perustuslain turvaama oikeus. Yhteiskuntaa vakavasti uhkaavissa tilanteissa tartuntatautilaki sallii myös tahdonvastaisia toimia. Näitä ei ole koskaan ulotettu rokotuksiin. Pienen polioepidemian käynnistyttyä Suomessa vuonna 1984 Lääkintöhallitus suositti koko väestön rokottamista ”sokeripalarokotteella”. Pakkoa ei käytetty. Silti korkein oikeus katsoi valtion korvausvelvolliseksi yhdelle rokotuksen jälkeen halvausoireita saaneelle, koska suositusta ei perusteltu vain henkilön omalla edulla vaan siinä vedottiin myös ”yhteiskuntavastuuseen” ja ”kansalaisvelvollisuuteen”.

Kiistatta rokotukset tuovat terveyttä. Ne säästävät vuosittain maailmassa kolmen miljoonan lapsen hengen, ja enemmänkin säästyisi, jos rokotukset toteutuisivat kattavammin. Samoin kiistatta rokotukset aiheuttavat haittoja osalle rokotetuista. Jotta rokote pääsee Suomen yleiseen, kaikille maksuttomaan ohjelmaan, on tutkimuksin osoitettava, että terveyttä koituu monin verroin haittoja enemmän. Edes terveyshyöty ei riitä, jos rokottaminen ei säästä yhteisiä rahojamme.

Toukokuussa 2017 Italian hallitus esitti parlamentille lain, jolla lasten tuhkarokkorokotukset määrättäisiin pakollisiksi. Jos ei rokotuta lastaan, julkiseen päivähoitoon tai kouluun pääsy voitaisiin estää. Esitys johtuu siitä, että tuhkarokko edelleen aiheuttaa yli 100 000 pikkulapsen kuoleman, ja se on 2010-luvulla iskenyt uudelleen Euroopassa. EU-maissa on jo 90 000 sairastunut ja kymmeniä lapsia on kuollut. Syynä pidetään huonontunutta rokotuskattavuutta.

Euroopassa tuhkarokko on nyt esiintynyt yksittäisinä kymmenien, satojen, jopa tuhansien ihmisten epidemioina ainakin 15 EU-maassa. Isoimmat epidemiat ovat noudattaneet yhtenäistä kaavaa. Ne ovat alkaneet yhdestä joukkoon tulleesta rokottamattomasta. Virus on lähtenyt leviämään päivähoitoryhmissä (Englannissa), kouluissa (mm. Tanskassa), sairaaloissa (mm. Italiassa, Belgiassa), risteilylaivalla (Italiassa) sekä urheilu- ja konserttitapahtumissa (Sloveniassa, Saksassa ja Italiassa). Vakavimmin ovat sairastuneet rokottamattomat lapset. Noin joka kymmenes on joutunut sairaalahoitoon.

Suomessa matkailijan tuoma tuhkarokkovirus on aiheuttanut tänäkin vuonna pari pientä tautiryvästä. Toistaiseksi on laajemmalta leviämiseltä vältytty. Syy tähän on hyvä ns. laumaimmuniteetti, eli 95 % on ottanut rokotteen. Laajempi tuhkarokkoepidemia vaatii yleensä sen, että infektio ensin hankkii voimaa joukossa, jossa ihmisistä suuri osa (esimerkiksi 20–30 %) on vailla rokotesuojaa. Tällaisesta joukosta käytetään nimitystä ”epidemiologinen tasku”. Pelkkä hyvä yleinen rokotuskattavuus ei anna väestölle täyttä suojaa. Taskusta tauti voi levitä myös rokotettuihin. Euroopan viime vuosien epidemiat valottavat sitä, millaiset syyt voivat johtaa yhtenäisempien rokottamattomien taskujen syntyyn. Joukossa on poliittisia, sosiaalisia, elämäntapaan liittyviä, elämänkatsomuksellisia ja uskonnollisia syitä.

Romaniväestössä alkaneita ja niistä laajemmalle levinneitä epidemioita on ollut Romaniassa ja Saksassa. Pienellä osalla romaneista on kiertävä elämäntapa ja tiiviit yhteisöt. Näille joukoille rokotustiedon jakaminen ei ole helppoa, eikä heillä aina edes ole pääsyä terveydenhuollon, kuten rokotusten, piiriin. Samat syyt koskevat usein turvapaikanhakijoita. Ranskan Calais’n pakolaisten hökkelikylästä alkoi yksi Euroopan epidemioista.

Saksassa Steiner-koulusta lähti liikkeelle 71 lasta sairastuttanut ja yhden tappanut tuhkarokkoepidemia. Steinerilaiseen antroposofiseen katsantoon kuuluu luonnonmukaisen elämän tavoittelu ja luontaishoitojen suosiminen, mutta rokotuskielteisyyttä siihen ei liity. Luonnonmukaisten hoitojen ihanne ei ole harvinainen ilman syvempää elämäkatsomustakaan. Näin elävät voivat olla tavallista alttiimpia väärään tietoon rokotusten haitoista. Tällaista tietoa on runsaasti netissä ja sosiaalisessa mediassa, eikä sen levittäjien asiantuntemus, näkökulma ja tavoite aina aukea lukijalle.

Hollannissa ortodoksisten protestanttien yhteisöstä käynnistyi lähes 3 000 ihmistä sairastuttanut tuhkarokkoepidemia. Joukossa oli vakavia tauteja ja lapsen kuolema. Tässä liikkeessä, samoin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa, korostetaan armon voimaa sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. On vaikea kuvitella aikuista, joka tieten tahtoen haluaisi vaarantaa oman tai alaikäisen lapsensa terveyden. Tähän voi vedota, olipa rokottamattomuuden syy mikä tahansa. Silloin, kun syyt ovat sosiaalisia tai poliittisia (romanit, pakolaiset), sovellettu tiedottaminen ja parempi palvelujen järjestäminen voi olla ratkaisu. Luonnonmukaisen elämäntavan korostajille voisi suunnattu viestintä ehkäpä yhteisöjen itsensä sisältä auttaa, ja ehkä yhteisvastuullisuuttakin voi esittää.

Pulmallisinta on, jos rokottaminen on ihmisen uskonkäsityksen vastaista. Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa, kuten kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa, on lahkoja, joissa oppiin kuuluu rokotusvastaisuus. Suomessa ei liene ”omaa” tällaista lahkoa. Vanhoillislestadiolaisten vastustus HPV-rokotuksille (papilloomavirusrokotteelle) kumpuaa seksuaalikäyttäytymisen säännöistä eikä yleisestä rokotuskielteisyydestä. Ehkä jotain on tällöinkin tehtävissä, koska näihin uskoihin kuuluu yleensä esivallan kunnioittaminen. Suomi nojaa rokotuksissa tiedon jakamiseen ja ihmisten vapaaseen valintaan. Maassa marginaalissa olevien hoitoon pääsy on taattava ja siitä on huolehdittava. Rokottamattomien ”taskuille” voi löytyä ratkaisuja räätälöidyllä ja mahdollisuuksien mukaan yhteisöjen itse toteuttamalla viestinnällä. Yhteisvastuun tulee olla tiedossa ja ymmärretty, mutta sillä on paha painostaa, jos vastustus on elämänkatsomuksellinen. Pakko ja painostus eivät tuntuisi sopivan suomalaisille, ja ne toisivat vettä rokotusvastaiseen myllyyn.