Suoraan sisältöön
Työterveyskirjasto

Kirjaston sisältö

 

Ihminen sote-uudistuksen keskiöön!

Kolumni
22.8.2019
Professori Jussi Huttunen

Olen kuvannut tällä palstalla lukuisia kertoja sote-uudistuksen ajankohtaista tilannetta, välillä toiveikkaana ja välillä epätoivoisena. Uudistusta on tehty 25 vuotta, Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen ajoista lähtien, eikä onnellisesta lopusta ole vieläkään täyttä varmuutta.

Ongelmista vallitsee yksimielisyys. Terveyskeskusten jonot venyvät viikoiksi ja pahimmillaan kuukausiksi. Erikoissairaanhoidon, terveyskeskusten ja sosiaalipalvelujen yhteistyö ei toimi, tietojärjestelmät eivät puhu keskenään ja potilasta/asiakasta hyppyytetään luukulta toiselle. Osa potilaista pääsee hoitoon vain sairaalapäivystyksen kautta, kun oma terveyskeskus on tukossa. Kustannukset kasvavat, ja uhkana on, että rahat eivät enää riitä tarpeelliseen hoitoon.

Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän perusta on onneksi hyvä. Järjestelmä kattaa koko väestön, henkilökunta on hyvin koulutettua ja työhönsä sitoutunutta, ja toiminta on laadukasta. Järjestelmä ei syrji ketään: juoksupoika saa julkisessa terveydenhuollossa saman hoidon kuin vuorineuvos. Korruptiota ei tunneta. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen järjestelmä on kerta toisensa jälkeen arvioitu korkeatasoiseksi.

Järjestelmän kehittämisessä olemme viime vuosina epäonnistuneet. Syitä on monta: uudistusten monimutkaisuus, hallitusten vaihtuminen, poliittiset erimielisyydet ja ristiriidat perustuslain kanssa. Pääosa energiasta on käytetty organisaatiomalleja koskeviin kiistoihin, vaikka useimmat ongelmat voitaisiin ratkaista uudistamalla työskentelytapoja ja parantamalla johtamista. Hyvin toimivia uusia käytäntöjä kehitetään kaikkialla, mutta kukaan ei viitsi huolehtia niiden levittämisestä koko järjestelmään.

Juha Sipilän hallituksen uudistusyritys kaatui poliittisiin kärhämiin, perustuslaillisiin ongelmiin ja aikapulaan. Lähes kaikki ongelmat liittyivät ns. valinnanvapausmalliin, yksityissektorin laajamittaiseen käyttöön palvelutuotannossa. Loppuvaiheessa kaikki puolueet, sekä hallituspuolueet että oppositiopuolueet, olivat tyytymättömiä malliin, eikä tämänkeväisissä hallitusneuvotteluissa kukaan enää esittänyt laajamittaisen valinnanvapauden sisällyttämistä hallitusohjelmaan.

Antti Rinteen hallituksen sote-suunnitelma korjaisi toteutuessaan pääosan jäljellä olevista ongelmista. Järjestämis- ja tuotantovastuu on tarkoitus siirtää 18 maakunnalle. Terveyskeskusten lääkärien ja ainakin vanhuspalvelujen sairaanhoitajien määrää on tarkoitus lisätä. Yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä kehitetään asiakassetelin avulla. Johtamiskoulutusta lisätään. Hyvä uutinen on, että edellisen hallituksen valmistelutyötä voidaan tehokkaasti hyödyntää uudistustyössä.

Kustannussäästöjä ei uudistuksen ensi vaiheessa synny, ja rahaa joudutaan käyttämään ainakin alkuvaiheessa nykyistä enemmän. Tätä ei kuitenkaan tarvitse hävetä: Suomi käyttää rahaa terveyspalveluihin vähemmän kuin useimmat muut läntisen Euroopan maat.

Rahaa suuremmaksi ongelmaksi nousee henkilökunnan saatavuus. Mistään ei lähivuosina löydy riittävästi henkilökuntaa ikäihmisten ja kroonisesti sairaiden hoitoon. Lääkäripula sen sijaan korjaantuu nopeasti, ja terveyskeskuslääkäreiden virat ovat lähivuosina täynnä koko maassa.

Mihin sote-uudistus voisi tällä kertaa kaatua? Kipupiste on jälleen organisaatio. Järjestelmän tulisi tukea johtamista, edistää erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen yhteistyötä (palvelujen integraatio) ja huolehtia maakuntavaltuuston johdolla voimavarojen tarkoituksenmukaista käytöstä. Rahoitus tulisi ainakin alkuvaiheessa valtiolta, ja järjestelmä toimisi valtion tiukassa ohjauksessa.

Maakuntamallin ongelmaksi on nousemassa maakuntien erilaisuus ja perustuslaki. Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien asukasluku on samaa suuruusluokkaa kuin Helsingin suurimpien kaupunginosien. Helsinki, Espoo ja Vantaa sekä osa muun Uudenmaan kunnista ovat tyytymättömiä ratkaisuun. Ne vaativat Uudenmaan maakunnan pilkkomista pienemmiksi ja suurimmille kunnille oikeutta järjestää ja tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut itse. Samanlaisia ääniä kuuluu Turusta, Tampereelta ja Oulusta.

Jos maakuntamalli kaatuu Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun erityisongelmiin, on vaihtoehtona järjestämis- ja tuotantovastuun siirtäminen suurille kunnille ja kuntayhtymille (väestöpohja vähintään 150 000). Kuntayhtymät, joissa erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut on yhdistetty laajemmalta alueelta, näyttävät toimivan tehokkaasti (Etelä-Karjalan Eksote ja Pohjois-Karjalan Siun Sote). Malli voisi toimia välivaiheena maakuntajärjestelmään siirryttäessä.

Tämän kolumnin kirjoittaja olisi valmis hyväksymään kumman tahansa mallin, kunhan uudistus viedään läpi tämän hallituksen aikana ja painopiste kehittämistyössä siirretään organisaatiorakenteista sisältöön, arkitoimintaan ja johtamiseen. Asiakas ja potilas täytyy viimeistään nyt nostaa kehittämistyön keskiöön.

Olenko tässä kohdassa optimistinen vai pessimistinen? Vastaus on ilman epäilystä: optimistinen. Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun ratkaisuja lukuun ottamatta uudistuksen yksityiskohdista vallitsee yksimielisyys. Valmistelijat – sekä poliitikot että virkamiehet – tuntevat valmistelun sudenkuopat. Edellisten uudistusyritysten valmistelua voidaan käyttää hyväksi: monet lakipykälät perusteluineen odottavat valmiina pöytälaatikossa.

Nyt ei kerta kaikkiaan ole varaa enää epäonnistua.

Jussi Huttunen